Skip to content

Kokonaisvaltainen kirjoittaminen

Menu
  • Koti
  • Kuka
  • Kirjat
  • Koulutusta
  • Kontakti
Menu

Kaksi uutta ja asiantuntevaa blogia kirjoittamisesta

Posted on 29.11.201718.12.2018 by Kimmo

Jyväskylän yliopiston kirjoittamisen opiskelijoiden blogi Bloggaa tai blokkaa keskittyy erityisesti bloggaamiseen kirjoittamisen lajina ja toimintana. Julkaistuja kirjoituksia on jo useita, ja ne käsittelevät esimerkiksi yhteiskirjoittamista, suositun blogikirjoituksen anatomiaa sekä blogin brändäämistä.

Helsingin yliopiston tutkijakoululaisille suunnatun kurssin blogi on puolestaan nimeltään Kirjoituksia Senaatintorin laidalta. Sekin käsittelee kirjoittamista mutta hieman vaihtelevammista lähtökohdista, ensisijaisesti jatko-opiskelijan näkökulmasta. Toistaiseksi käsiteltyjä teemoja ovat esimerkiksi apurahatutkijan status, tutkijan viestinnän selkeys sekä omalle epämukavuusalueelle meneminen.

Olen omista opiskelijoistani todella ylpeä! Molemmissa blogeissa on jo nyt useita erittäin korkeatasoisia kirjoituksia.

Osallistupa siis blogeissa käytävään keskusteluun ja seuraa sen etenemistä myös jatkossa!

Kuva: Thomas Hawk (Flickr)

Vastaa Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Viimeisimmät artikkelit

  • Biisityöpaja maaliskuussa 2025 Espoossa
  • Kiitos tästä matkasta: metaforien väärinkäyttö
  • Uusi kirja: Unien salat
  • Kirjoja tulossa
  • Riimit tiimissä: mitä loppusoinnuista voi ajatella?
©2025 Kokonaisvaltainen kirjoittaminen | Design: Newspaperly WordPress Theme